21. lokakuuta 2024

HALLOWEEN tai sitten ei.


 Elämä on! Muistisairas karkailee ja valvottaa. Eilen oli ehtinyt niin pitkälle, että uni maittoi viimeyönä. Aikaisemmin jo olin päättänyt tehdä seuraavat inspiskortit näistä tekemistäni SKINNYISTÄ. Pari oli jo valmiina ja riitti kun tein TJK-EXTRAN. Näitten materiaalit kavereilta saatuja. Itsellä olisi stansseja, kohokuviointilevyjä ja hyvä kokoelma erilaisia muita Halloweenjuttuja mm. leimasimia teemaan sopien.. En ole ehtinyt stanssailemaan enkä tiedä missä ne luurangot, lepakot ja hämähäkit ovat. 

Kaikki eivät Halloweenista välitä. Saa tehdä muutakin. Itse joka kerta luettelen:                        ATC, SKINNY,COINS jne ja teen 3 ATC korttia.        Nyt tein SKINNYJÄ.

Haasteen päättyessä ollaan marraskuussa! "Pienentyy mun ympär elon piiri" mutta aika ei todellakaan seiso vaan kiitää!!

ILOA! IDEOITA! INSPIKSIÄ!

TJK 33/24 Aloituspäivä 21.10.Päättyy 3.11. Klo 24:00


 TJK 33/24 SKINNY: Jonkinlainen painajainen"

Kortin punavalkoinen alue on pala jostakin??? Itsetehty vai saatu? Seitti on pala kaverilta saatua pikkukirjettä. Jatkoin seitin viivoja kynällä. Hämähäkit halloweenkoristesetistä.  Pelottavaksi naamioitu tyttö on Itkupillin kokoelmasta. Vähän piirtelin vielä naamaa.Sukat väritin myös.

TJK 44/24 Aloituspäivä 21.10.Päättyy 3.11. Klo 24:00


 TJK 44/24 ATC "Happy halloween"

Kortin matetiaalit saatu kavereilta.                      Kiitos taas kerran kaikille! 🧡                                Kuvan takaosa oli tuota kurpitsakuviota. Kuva on siitä irtileikattu ja siitä ympäröivästä jämäpalasta on tehty käännettynä kehys kuvalle. Kuva siis on omassa aukossaan.

TJK-EXTRA 43-44/24 Arvotaan 4.11.


 TJK-EXTRA 43-44/24                                           Skinny: " Araknofobia"

Tsustspaperi on synkennetty ProMarkerilla, oranssi paperi revitty ja reunat mustattu leimasinmusteella, lintu on kaverilta saatu kuten kurpitsatkin ja linnun hattu. Se on tarkoituksella rutattu. Kortin reunat korostettu neonvärisellä leimasinvärillä. Tätä kirjoittaesssni päätin silmämunat vielä kirkastaa Tacky Gluella. Se ei tietenkään kuvassa vielä näy.

Kortti atvotaan kaikkien korttejaan tässä blogissa haasteen kommentteihin linkittäneiden kesken, sekä Facebook ryhmässä ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen omaan albumiin korttejaan lisänneiden kesken 4.11.

7. lokakuuta 2024

VÄRIKÄSTÄ


 On ollut vähän levotonta. En ehtinutkään paneutua tähän riittävällä ajalla ja tarmolla. Periksi en kumminkaan aijo helposti antaa. Vaikka Alzheimer kiusaisi kuinka.  (Vuorokausirytmi sekaisin, harhoja, karkailua, känkkäränkkää jne.) 
Nämä keijutytöt saivat toimia pelastajina.

Tehdään keijuja, söpöjä tyttöjä tai muuta värikästä. Yritän ryhdistäytyä!

Iloa, ideoita, inspiksiä!
Ja hyvää syksyä! 🍁🍄🍊🌦

TJK 41/24 Aloituspäivä 7.10. Päättyy 20.10.klo 24:00


 TJK 41/24 ATC "Keiju" 1/3

"Annika tietää enemmän kuin muut"                   Taustana pala vanhaa kirjansivua.

TJK 42/24 Aloituspäivä 7.10. Päättyy 20.10.klo 24:00


 TJK 42/24 ATC:"Keiju" 2/3

Tämä keiju on saatu kaverilta kuten nämä muutkin söpöläiset.
Tausta Gelliprinttiä. Mukana myös sieniä.
Siivissä lisättyä kimallusta 

TJK-EXTRA 41-42/24 Arvotaan 21.10.


 TJK-EXTRA 41-42/24 ATC:"Keiju" 3/3
Tässä kortissa taustana on värikkäitä papereita. Alsreunan kuvio on stanssattu Big Shotilla.Tytön kuva on kiinnitetty ennen korttiin liimausta vahvemmalle alustalle.

Kortti arvotaan kaikkien korttejaan haasteeseen linkittäneiden kesken 21.10.
Tässä blogissa haasteen kommentteihin tai Facebookryhmässä ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen albumiin.


23. syyskuuta 2024

VAPAALLE!


 Syyskuuta mennään jo pitkällä ja ainakin jossain on yöllä pakastanutkin. Haasteviikkojen päättyessä ollaan jo lokakuulla. Lämmintä kuitenkin vielä lupaillaan.

Nyt on ollut niin kiireistä, että valitsin haasteeseen valmiit kortit ja kaiken kukkuraksi:

VAPAA AIHE!                                                               ATC, SKINNY, COINS jne.

Täällä tehdään jotakin spriglerjärjeslmään liittyvää remppaa kellarivarastoissa. Ja mullahan se on TÄYNNÄ! Siellä olen lajitellut kirjoja ja muutenkin yrittänyt varastoa vähentää ja tiivistää. Kirjat on poika pakannut niin isoihin laatikoihin etten niitä jaksa siirtää. Ne on tyhjennettävä niillä sijoillaan. Siltikin olen reidet mustelmilla.                                                              Mr.R karkailee ja eksyy. Se on omiaan lisäämään ohjelmaa päiviin. 

ONNEKSI ON ASKARTELU! ❤

ILOA! IDEOITA! INSPIKSIÄ!

TJK-EXTRA 39-40/24 ARVOTTU7.10.


 TJK-EXTRA 39-40/24

ATC "Magnificent" arvottu 7.10.kaikkien korttejaan haasteen kommentteihin tässä blogissa tai Facebook ryhmän ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen albumiin linkittäneiden kesken.

Arvonnan suoritti Mr.R nosti arpanappikiposta numeronapin jonka kohdalta löytyi Sirpa Hiltunen. Onnittelemme!

TJK 39/24 Aloituspäivä 23.9. Päättyy 6.10.klo 24:00


 TJK 39/24 ATC "One-of-a-kind"

OTK 40/24 Aloituspäivä 23.9.Päättyy 6.10. Klo 24:00Päättyy 6.10.klo 24.00


 TJK 40/24 ATC"Ei lyö pää tyhjää"

9. syyskuuta 2024

VINTAGE-ELÄMÄÄ


 Tampereen yhdeksäs ATC suurvaihtotapahtuma oli viikonloppuna. Nämäkin kortit tein sitä silmällä pitäen. Tein paljon kortteja. En halunnut esitellä vanhaa kansiota. 

Vintagekortteja on kiva tehdä. Siinäkin kehyksessä  voi esittää elämän koko kirjon.      Vintagea siis! ATC, SKINNY, COINS jne.

Hyvää alkavaa syksyä! Kesä pyristelee vielä vastaan,( en ole harmissani.)

Iloa, inspiksiä, ideoita! ❤



TJK 37/24 Aloituspäivä 9.9. Päättyy 23.9. Klo: 24:00


 TJK 37/24   ATC: "Time flees"                            Tässäkin kortissa tausta on pienistä paloista. Tässä harrastuksessahan hukkapalat ovat mikroskooppisen pieniä. Muut käytetään.              Kuvien hahmot kertovat ajan kulusta. Nuoren kasvamisesta aikuiseksi.



TJK 38/24 Aloituspäivä 9.9.päättuy 22.9. Klo 24:00


 TJK 38/24                                                                 ATC: "Tyyne sai olla kaasona"                          Tausta on koottu erilaisista palasista.Teksti miettii mitenkähän tässä käy.                            Varsinkin nykypäivänä saattaa jo tässä vaiheessa olla melko selvää ettei yhteisestä matkasta tule pitkää. Ja kaaso voi olla näistä kolmesta se joka asian selvemmin näkee.

Ajatukset voivat syntyä siitäkin, että Tyyne on selin morsiuspariin tässä kuvassa.




TJK-EXTRA 37-38/24 Arvottu 23.9.


 TJK-EXTRA 37-38 / 24                                            ATC: " Et voi vetää vaunuja koirallasi"

Tausta on sillisalaattia steambunkpapereista. Kirjoitukset vanhasta kirjansivusta (kaverilta saatu, kiitos❤) punaiset tekstit kaupallisesta tiedotteesta.

Kortteja voi linkittää haasteen kommentteihin tässä blogissa, tai Facebookryhmässä ATC&SKINNY& muut taidekortit haasteen omaan albumiin.

Haasteen voittaja arvottu 23.9.                        Palkintona TJK-EXTRA kortti ja sen muksna jotain materiaalia askarteluun.

Arvonnan voittaja on Suvi Latvala. Onnittelemme! (Arvonnan suorittanut Mr.R ja minä)

26. elokuuta 2024

SIENESTÄMÄÄN!


Oon paraskin kehoittamaan ihmisiä sienimetsään! On siis niin kammo hirvikärpäsiin, käärmeisiin, punkkeihin,myyriin  ja kaiken maailman öttiäisiin että metsähaluja ei paljon ole.

Silti, eikä se edes ole vaikeaa, tehdään sienikortteja.
ATC, SKINNY, COINS, jne

On tätä muutakin:
Tällä päivämäärällä 24.8. Ja 40 vuotta sitten minusta tuli ÄITI! Meille syntyi punatukkainen, 55cm pitkä, 4kg poika! ❤
Neljäänkymmeneen vuoteen mahtuu paljon!
Ollaan saatu iloita lahjakkaasta pojasta josta voi olla ylpeä monestakin syystä.

Tässäkuva vielä keskeneräisestä kortista
Tein raitaisenrusetin koska auto on "RAITANEN"


 Tässä yksi esimerkki kustomelämäntavasta. Tyttöystävälle rakenneltu auto, vielä keskenetäisenä jo valtakunnallisessa näyttelyssä.

TJK 35/24 Aloituspäivä 26.8. Päättyy 8.9.Klo 24:00


 TJK 35/24 ATC "Mushroom" 1/3

Korttien tausta on paperilehtiöstä. Sen väriä on muutettu hiertämällä pintaan mustaa leimasinväriä. Mustalla huopakynällä on viimeistelty korttien reunat.                               Sienet on leikattu kaverilta saadun vanhan kirjan sivulta. Henkilöt ja eläimet ovat valmiita melko napakoita leikekuvia. (Tim Holz)

TJK 36/24 Aloituspäivä 26.8 Päättyy 8.9. Klo 24:00


 TJK 36/24 ATC: "Mushroom" 2/3

TJK-EXTRA 35-36/24 Arvottu 9.9.


 TJK-EXTRA 35-36/2024                                          ATC: "Mushruums" 

Kortti arvottu 9.9. kaikkien tässä blogissa kommenttikenttään korttejaan lisänneiden kesken. Kortteja voi lisätä myös Facebookryhmässä ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen omaan albumiin.                  Arvonnan voittaja saa postissa TJK-EXTRA kortin ja jotain pientä askarteluun.

Mr.R on pitkään toiminut onnettarena. Laitoin arvontakippoon tarvittavan määrän numeroituja nappeja ja herätin nojatuoliinsa nukahtaneen onnettaren. Napissa No=20! ❤

Arvonnan voittaja on Hanna Bore'n. Onnittrlumme!

12. elokuuta 2024

KAHVITELLAAN!



 

Tälläkertaa on aiheena KAHVI. Aihe on mielestäni kiva vaikka kahvinjuontia olen reippaasti vähentänyt. Korttejakin syntyi useita ja oli työ jo valita mitkä laitan haasteeseen.         Muutenkin on Silpputehdas ollut ahkerana koska LIVE lähestyy enkä tällä kertaa sinne vanhojen korttien kanssa mene.Ehkä ymmärrystä muilla riittäisikin. Ainakin heillä jotka tietävät tilanteeni. Alzheimer etenee ja olen omaishoitaja. Olen nyt tehnyt kortteja muutamassa viikossa enemmän kuin koko alkuvuonna. 

Niin tehdäänpä siis kortteja aiheesta KAHVI.

Iloa, ideoita, inspiksiä!

Lisään pari kolme korttia vielä innoittajiksi. No ne nyt menivät tuohon ylös enkä siirtääkkään osaa. Olkoot siellä. Kolmen sarja nimellä: "Pilkullinen kahvikannu. Ja näitä erilaisia kahviaiheisia on vielä lisääkin.🙈


TJK 33/24 Aloituspäivä 12. 8. Päättyy 25.8. Klo 24:00


 TJK 33/24 ATC

Herttainen vanha pari on osittain leikattu irti taustastaan ja kiinnitetty "kahvin sottaamaan paperiin" no oikeasti ihan painettua kuviopaperia tuo on.Teksti löytyi taas siitä vanhasta lähes ilmaisesta kirppiskirjasta josta ei näytä juttu loppuvan vaikka kirjaparka on ihan silppuna jo.

TJK 34/24 Aloituspäivä 12.8 päättyy 25.8. Klo 24:00


 TJK 34/24 ATC

Kaverilta saatu kiva kahvikuva johon löytyi hyvät tekstit ja kahvipapuja. Lamppuijin ja kahviin on laitettu Tacky Glue pinta. Sydän on myös lisäys jälkikäteen.

TJK-EXTRA 33-34/2024 ARVOTTU 26.8.


 TJK-EXTRA 33-34/24                                              ATC: "Calm and happy"                                         Kortin tekemiseen innoitti kaunis kuppi. Taustaksi löytyi kuppiin hyvinn sopiva kuviopaperi. Kahvista nousee leimasinvärillä tehtyä kultahöyryä. Kultaa on myös reippaasti kortin reunoissa. Kullalla on lisäksi muunnettu tekstin pohjaväri.

Kortti arvottu 26.8. kaikkien korttejaan haasteen kommentteihin linkittäneiden kesken. Myös korttinsa Facebook ryhmässä ATC&SKINNY& muut taidekortit haasteen albumiin lisänneet ovat mukana arvonnassa.

ATC , SKINNY , COINS jne.

Arvonnan voittaja on Erja Väisänen. Onnittelemme!


29. heinäkuuta 2024

SILPPUA JA HILLOA! ❤


 Heinäkuu lähes ohi jo sekin!                                   Jotain sentään olen saanut aikaan. SILPPUTEHTAALLA mahtuu pöydälle ATC kortteja! Mulla siivoominen ja järjestäminen menee jotenkin järjettömäksi. Nytkin lajittelin jotain kynnen kokoisia kuvioita omiksi ryhmikseen kunnes tajusin toiminnan järjettömyyden. No tilaa kummimkin nyt jo vähän on ja päätin tehdä kortteja siltä istumalta kaikesta mitä käteen osuu. Oli pala räsymattoa, pala kirjekuorta ja tavallaan pilalle saksittu pahvinpala joka kumminkin oli tallennettu kun on niin kivat kuviot siinä. Niistä kortit.

Ja tämähän on TJK haasteen alkuidea. Tehdään kortteja siitä mitä on. Myös niistä hillotuista joita kstsotaan ihastuksesesta ymmyrkäisenä eikä raskita käyttää mihinkään.

Huomasin korttien valmistuttua näissä yhteisen teeman: kädet.

ATC, SKINNY, COINS jne.

Toivottavasti kesää on vielä jäljellä ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.  Haluaisin uskoa järjen voittavan kaikilla mantereiilla.

TJK 31/2024 Aloituspäivä 29.7 Päättyy 11.8. Klo 24:00


 TJK 31/ 2024                                                             ATC: "Kädessään kannatteleva"

Kortin taustavärityksenä lehtikuva räsymatosta, daami on kuvasta joka esitti öljyvärimaalausta Tamperelaisesta teatterinjohtajasta. Vähän geelikynää, Metallic waxpastels väriä, nauhanpätkä ja puinen lehvä.

TJK 32/2024 Aloituspäivä 29.7. Päättyy 11.8. Klo 24:00


 TJK 32 / 2024                                                            ATC: "Käsillään leikkivä"                                         Tässä kortissa isossa osassa on kaverilta saatu kirjekuori josta tässä pala. Kuva oli kuoressa toisin päin, siksi tekstit ovat taustalla nurin.    Tiimalasi on lisätty ja hiekkaan lisätty kimallelakkaa. Hopeageelikynällä on tehty taustaan viivoitusts. Teksti leikattu työväenopiston opinto-oppaasta.

TJK-EXTRA 31-32 /2024 Arvottu 12.8.


 TJK-EXTRA 31-32 / 2024                                         ATC " Käsi osoittamassa"

Tässä kortissa tausta on koottu silpusta. Kerroksia siis on. Käsi ja ötökkä ovat samaa settiä keskenään.

Kortti arvottu kaikkien korttejaan tänne haasteen blogiin kommentteihin ....tai Facebookissa ATC&SKINNY&muut taidekortit ryhmässä haasteen albumiin linkittäneiden kesken 12.8.

Voittaja on Hanna Boren. Onnittelumme!

15. heinäkuuta 2024

VÄRIKÄSTÄ ELÄMÄÄ


 Onneksi tajusin ajoissa, että TJK-haasteen uudet viikot alkavat. Ja nyt ollaan taas jo puolessa kuussa! Kyllä aika lentää!                                           
Tehdäänpä nyt värikkäitä kortteja. 
On myös hauska kokeilla erilaisia taustoja. 
Useamman kortin sarjaan ei joka korttiin tarvi erilaista taustaa tehdä välttämättä. 
Noissa inspiskorteissa niin tein.

MUUTAMIA ERI TAPOJA TEHDÄ TAUSTAPAPERI/TAUSTA KORTTIIN

-Kuviopapereita voi käyttää sellaisenaan. Niitä voi myös repiä, rypistää ja edelleen työstää  kevyesi hiertämällä esim. hiekkapaperilla tai viilalla. Muuttaa väritystä tai lisätä kuvioita esim. piirtämällä tai leimaamalla.(Promarkerit ovat mainioita erilaisten paperiaskartelujuttujen uudelleen väritykseen. Ei ole liian peittävää,värit myös sulautuvat toisiinsa)

Tähän voisi lisätä palasia silkkipaperista. Siis kun kuvittelee taustaa jo valmiiksi.Jos silkkipaperille on leimattu jotain voi kuvion leikata pitkin ääriviivoja tai vaihtoehtoisesti postimerkin tapaan, pienenä omana tasareunaisena kuvanaan. Silkkipaperin voi myös repiä eikä leimakuvion tarvi edes jäädä ehjäksi. Se voi osittain näkyvänäkin olla hyvä lisä kaiken muun taustana.

Taustapapereita voi valmistaa itse.          Kannattaa tehdä isompi pala paperia ja leikata siitä ATC kokoa tai mitä nyt tarviikin.                      Paperin kuviointiin/värityksiin on lukemattomia tapoja. Gelliprinttaus on yksi hauskimmista. Erilaisia omatekoisia leimasimia käyttämällä saa myös hienoja taustoja. Monenlaiset kotoa löytyvät esineet voivat olla leimasimiki sopivia. Itselläni esim. Kuulokojeparistojen kiekko tfkee kivan kuvion, toinen on myytävän kermavaahdon korkki. Sillä tulee hyvä kukka. Ensin väritetään paperi esim vesiväreillä. Eikä aina tarvi edes sivellintä voi kokeilla värin levittämistä sienellä. Jos työtavoissa on vettä mukana kannattaa käpristyneet paperit kuivuttuaan laittaa painon alle oikenemaan. 

Tietysti voi myös aloittaa leimaamalla värillistä paperia.

Leimoja ei tietenkään tarvi valmistaa välttämättä itse. Valmiilla leimasimilla saa aikaan taustakuvioita. Tekstejä, nuotteja jne.

Tästä onkin helppo siirtyä valmiisiin kirjansivuihin, nuottipapereihin ym. Esim.erilaiset kartat, kaavapaperit, sanomalehdet, kuittilomakkeet ym. ovat käyttökelpoista ja mielenkiintoista taustamateriaalia. Näitä voi halutessaan vanhentaa värjäämällä esim. teellä tai kahvilla. Reunoja voi tressata ja tummentaa leimasinvärillä. Teksti ja nuottipaperia voi tietysti värittää ihan eri väriseksi vaikka vesivärein. Sanomalehteä värjätä hieromalla esim. leimasinvärillä. Rypistäminen on myös yksi hyvä tapa vanhentaa paperin ilmettä.           ⁹ ( Ainakin naamassani rypyillä on vanhentava vaikutus 🤣)

Erilaisilla pikmenttijauheilla on kiva tehdä kokeiluja. Itselläni on kattava valikoima vanhoja Kas Kas lankavärejä. EXTRA-kortin tausta on niillä värjätty. Näissä erilaisissa pikmenttijauheissa on vaarana värjätä muutakin kuin paperia. Ne ovat käsittämättömän voimakkaita ja väripigmentti leviää räjähdysmäisesti kostuessaan. 

Erilaisia metallihohtovätejä on paljon. Niillä saa kivasti lisähohtoa taustoihin. Kevyesti, esim acrylväri vedellä laimennettuna. Onhan myös saatavana läpikuultavia värejä valmiina.

Sitten sokerina pohjalla erilaiset, suihkeet alkoholimusteet , mömmöt ja pastat.                Eikä SABLUUNOITA pidä unohtaa. Niillä saa ihan väreillä ja leimasinmusteillakin hyvää jälkeä ja pastojen kanssa kaiken muun lisänä lopputulos on mahtava.                                                        Sabluunojen kanssa on kiinnostavaa tehdä kokeiluja myös edellä mainituilla metallihohtoväreillä.


Tässä vähän alkua olkaa hyvä!





TJK 29/24 Aloituspäivä 15.7. Päättyy 28.7.klo 24:00


 TJK 29/24 ATC "Vanha mies"                               Kortissa on taustana kierrätyspohjaan kiinnitetty pala värikästä kuviopaperia.


TJK 30/24 Aloituspäivä 15.7. Päättyy 28.7.klo24:00


 TJK 30/24 ATC "Josephine"

Kortissa taustana kierrätyspohjaan kiinnitetty pala gelliprinttiä. Tyttö on koottu kaverilta saaduista palasista. Jalat piti tehdä itse.

TJK-EXTRA 29-30/24 ARVOTTU 29.7.


 TJK-ECTRA 29-30/24                                                   ATC "Hester"                                                          Tässä kortissa taustana on kierrätyspohjaan kiinnitetty akvarellipaperi. Kuivalle isommalle palalle paperia on ravistettu pussista kolmea Kas-kas väriä. Sen jälkeen väriä on kostutettu sumuttamalla.

Kortti arvottu kaikkien haasteen kommentteihin tässä blogissa korttejaan linkittäneiden sekä Facebook ryhmässä           ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen albumiin korttejaan linkittäneiden kesken     29.7. 

Voittaja on Raija Annikki. Onnittelemme! ❤

ATC, SKINNY,COINS jne

1. heinäkuuta 2024

RETRO MUSIC ❤


 Ihmeesti sitä muistaa vanhaa musiikkia! Sanojakin. Olen sen ikäinen, että nuorillekin suunnattua musiikkia ja vaatemuotia alettiin tuottaa aikanani. Meillä ei ollut levysoitinta. Sain silti isältä lahjaksi Harry Belafonten banaaninlastaajien laulun. Se.oli single. Olin alle 10v. Siitä n.5 vuotta eteenpäin velipoika hankki kasettinauhurin. Jestas sitä sähläämistä. Ja se tuska kun kesken nauhoituksen joku typerä toimittaja alkoi puhua kipaleen päälle!

Tehdäänpä nyt kortteja aiheesta. Musiikkia, tanssia, soittimia jne.

ATC , SKINNY, COINS, jne

Ja kun tämä lysti loppuu ollaan jo heinäkuun puolivälissä.

Hyvää kesää!

ILOA-IDEOITA ja INSPIKSIÄ! ❤

TJK 27/2024 Aloituspäivä 1.7. Päättyy 14.7. Klo 24:00


 TJK 27/2024                                                                ATC "Retro music" 1/3

Kaikki korrit on aloitettu kiinnittämällä Gelliprinttiä kierrätyspohjaan.  Vanhat äänentoistolaitteet ym. ovat pienistä kuvia sisältävistä vihkosista. Koira on tarra.             Tässä kortissa on käytetty myös kaverilta saatu musta stanssikuvio.

TJK 28/2024 Aloituspäivä 1.7. Päättyy 14.7. Klo: 24:00


 TJK 28/2024                                                              ATC "Retro music" 2/3


TJK-EXTRA 27-28/2024 ARVOTTU 15.7.


 TJK-EXTRA 27-28/2024                                          ATC "Retro music" 3/3

Kortti arvottu kaikkien korttejaan haasteeseen linkittäneiden kesken 15.7.

Kortteja voi linkittää tässä blogissa haasteen kommentteihin. Sekä / tai Facebook ryhmässä ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen omaan albumiin.

Arvonnan voittaja on ULRIIKKA! Onnittelut!



16. kesäkuuta 2024

MERI

 


Kesäkuukin jo puolivälissä ja juhannus justiinsa.  Kesäkin siis kuluu vauhdikkaasti. Kesäkeittoa on keitetty uusista aineista ja mansikkakakkuakin maisteltu. 
Haasteessa viimeviikot oltiin rannalla. Nyt aiheena on MERI. Aihetta voi lähestyä monin tavoin. Pinnalta tai sukeltamalla syvyyksiin.   
Tai vaikka laivassa tai purjeveneessä.
ATC, SKINNY, COINS.

Intoa, iloa, ideoita, inspiksiä.

TJK-EXTRA 25-26/2024 ARVOTTU 1.7.


TJK-ECTRA 25-26/24 ATC"Sea" 3/3

Kortti arvottu 1.7. Kaikkien korttejaan haasteeseen linkittäneiden kesken.                   Kortteja voi lisätä kommentteihin tässä blogissa tai Facebookryhmässä ATC?SKINNY&muut taidekortit haasteen omaan albumiin.

Voittaja on Sirps Hiltunen. Onnittelemme!


3. kesäkuuta 2024

RANNALLE!




 Nyt on kesä! Olkoonkin toukokuu. On niin lämmin. Hyvin nopeasti hiirenkorvat kasvoivat lopullisiin mittoihinsa lehdiksi ja vihreys ja vehreys on huumaavaa! Rannoilla on ihmisiä. Kaikki penkereet kukkivat kilpaa ja linnut livertävät.

Tehdäänpä nyt kesäisiä kortteja sitten!               ATC , SKINNY, COINS jne

TJK ei lomaile. Uusi haaste ilmestyy taas parin viikon kuluttua.

ILOA, IDEOITA, INSPIKSIÄ!

JA ENNEN MUUTA: NAUTITAAN KESÄSTÄ! ❤


TJK 23/2024 Aloituspäivä 3.6..Päättyy 16.6. Klo 24:00


 TJK 23/2024 ATC "Rannalla" 1/3

Korteissa kierrätyspohjaan kiinnitettyä Gelliprinttiä, isosta kuvioarkista leikattuja hahmoja, kaverilta saatuja verkkomaisia stanssikuvioita jne.

TJK-EXTRA 23-24/2024 Arvottu 17.6.


 TJK-EXTRA 23-24/2024                                          ATC "Rannalla" 3/3

Kortti arvottu 17.6. kaikkien korttejaan haasteeseen linkittäneiden kesken.

Kortteja voi linkittää tässä blogissa haasteen kommentteihin tai Facebook ryhmässä             ATC&SKINNY&muut taidekortit haasteen omaan albumiin.          

Arvonnsn voittaja on Ulla Mäntynen. Onnittelut!                                                     


TJK 24/2024 Alkamispäivä 3.6. Päättyy 16.6.klo 24:00

 


TJK 24/2024 ATC "Rannalla" 2/3

20. toukokuuta 2024

KEVÄT ON JUJLAA


 Vähitellen voi alkaa uskoa että kevät on saapunut. Valkovuokot viimeistään vievät ajatukset lapsuuden keväisiin. Laulut tulevat mieleen. Paimenpojan sunnuntai, suvivirsi jne.     Kevät  on siis aihe. Korttikoot:                            ATC, SKINNY, COINS jne.                                              Nautitaan keväästä!

ILOA, INSPIKSIÄ, IDEOITA!