2. heinäkuuta 2018

Kukkahattuja!

"Kuppi kahvia, kukkahattu" Kolmen ATC kortin sarja.
Nämä nyt sitten virittävät viikkojen 27 ja 28 tunnelmiin.
Jotain kesähattuja, kesäisiä kahvitteluja tms.
Tasi sitten jotain ihan muuta....

Kesähän on ainakin näillä koordinaateilla ollut mitä kaunein. Kukat ovat kukkineet paljon normaali aikatauluaan aikaisemmin. Sadetta ei olla saatu juuri lainkaan. Ja jos nyt on pikkasen satanutkin niin  taas on luvassa aurinkoista, helteistä poutasäätä. Olen onnekseni saanut nauttia kesäisestä ulkoilusta oikein reippaasti ja ihanissa puitteissa. Aurinkoa olen tähän mennessä jo saanut enemmän kuin monena aikaisempana kesänä yhteensä. Aika kuluu aivan lentämällä!
Kisu vietiin sinne evakkopaikkaansa silloin kun lähdettiin Rauman reissulle. Mehän oltiin siellä melkein viikko.
Poika hoiti täällä parvekekukkia sillä aikaa. Pari orvokkia ja kituva keijunmekko kuolivat ikävään. Yksi ainoa keijunmekon taimi on nyt lähtenyt kiipeilemään. Kisu saisikin nyt jäädä sinne vaikka kokonaan koska Mr.R huomaa kärsivänsä. Varmaan jotain henkisiä näppylöitä, koska kisu ei hänen syliinsä edes yritä. Tarkoitan ettei käsiin voi mitään ihottumaa saada ainakaan koska ei kisuun tarvi koskea.
Nyt sitten vaan muistellaan ja kaipaillaan......

Ihanaa aurinkoista heinäkuuta Kortteilijat!!

1 kommentti:

  1. Ihanan inspiroivat kortit <3, vähän alkoit jo jotain tulla mieleen. Ja miten suloinen kisu <3 En tiennytkään että teillä on sellainen :)

    VastaaPoista