3. kesäkuuta 2019

KULTAISESSA HÄKISSÄ

KESÄKUU!
Toukokuu meni nyt ennätysnopeasti. Kesäkuu on aluillaan ja luvassa hellettä.
Pienen viileämmän jakson jälkeen kesä varmasti näkyy ja tuntuu!

Nyt on ollut kiirettä. Vaikka ei ollut yksiäkään valmistujaisia tms. edes.
Viime viikko varsinkin oli työntäyteinen. Ja kun viimein voin olla vain kotona aloin järjestää
vaatehuonetta. Sunnuntaina tuotiin "keittiöremontissa" tarvittavat puulevyt pojan kanssa tänne.
Etukäteen otin jalkaosan keittiön pöydästä iriti ja nostin pöydän eteiseen. Meillä on jääkaappi/pakastin yhdistelmä joka ei mahdukkaan siihen koloonsa joka kaapistossa on sille varattu.
Pitää siis purkaa vanhaa ja rakentaa uutta. Tätä on nyt odotettu ja pikku keittiö on sen paikkaansa odottavan jääkaappisysteemin vuoksi ollut entistäkin ahtaampi.

Niin ahtaalta saattaa tuntua myös kultaisessa häkissä. Jollakin ihmisellä tai vaikka satuolennolla voi olla
näennäisen hyvätkin oltavat, mutta jokin on silti pielessä. Tai sitten tuntee jostaki syystä saaneensa ihan liikaa
onnea kohdalleen ja alkaa ahdistaa. Tuli mieleen se kenkätalon eukko jolla oli 100 lasta. Eiköhän se ahdista jo? Siis nyt näitten ajatustenpoikasten ja noitten kuvien toivon innostavan kortintekoon !
ATC, COINSS, SKINNY...mikä vaan, ja mikä muu tahansa aihekin sopii.
Pääasia, että tehdään kortteja ja onhetki omaa laatuaikaa.

Ihanaa kesäkuuta!

1 kommentti:

  1. Tämä aihe saikin näköjään mulla heti inspiraation päälle. Kiitos haasteesta, kortit tehty :)

    https://susannanart.blogspot.com/2019/06/tjk-23-242019.html

    VastaaPoista