4. toukokuuta 2020

VAUVOJA

Toukokuu! Kesä lähestyy ja luonto heräilee talviuniltaan.
En sano sitä sanaa. Nyt ajatukset johonkin ihan muuhun, johonkin mikä on ehkä suloisinta mitä ihmiset voivat saada aikaan.
VAUVOJA!
-59 pidin ensi kertaa vauvaa sylissäni. Vauva oli koulumme johtajaopettajan poika joka oli äidilläni päivähoidossa. Hänelle syntyi sittemmin myös kaksi siskoa.
Seuraava tärkeä vauva syntyi -71 Siskoni sai pojan, esikoisensa ja minusta tuli sekä täti että kummi.
Samana vuonna syntyi myös nykyisen puolisoni esikoinen, tytär johon tutustuin vasta kun hän oli 12 vuotias.
Hän on saanut kaksi poikaa ja ne vauvat olen saanut syliini melko pian heti heidän syntymänsä jälkeen.
Näitä poikia ennemmin kuitenkin syntyi puolisolleni myös poika -78 ja hän oli tavatessamme vasta 4 vuotias.
Täytti saman vuonna myöhemmin 5 vuotta. Hänelläkin on jo kolme poikaa.Samana vauvavuonna -78 sai siskoni ensimmäisen tyttärensä.
Ei pidä myöskään unohtaa kummipoikani poikaa joka syntyi -96 eikä suloista tytärtä joka syntyi -99.
Aivan loistava vauvavuosi oli myös -84 silloin syntyi oma poikamme!-85 sai siskoni seuraavan tyttärensä ja kuopus syntyi -90, tytär myös.
Onko nyt joku vauvakuume sitten mulla? Ehkä mummukuume?
Salaa toivon....
Tehdään nyt niitä kortteja vaan kumminkin!
ATC, SKINNY ja COINSS korttikoot käyvät kaikki.

Pysytään terveinä!
What do you want to do ?
New mail

2 kommenttia: