13. heinäkuuta 2020

SYÖMÄÄN!

Koska olisi ollut yhtä vaikeaa aloittaa, keksiä aihetta jne. Ja viimehetkillä vielä!
Onneksi oli kaverilta saatu kirja jossa oli juominkeja ja syöminkejä mustavalkokuvina ja siitä sain nämä kuvat.
Kortteja tehdessä paljon tuli mietittyä ruokailuun ja varsinkin lasten ruokkimiseen liittyviä kysymyksiä.
Omaa lapsuuttakin siihen liittyen.
 Ja koska alan olla ikäloppu oli ajatuksia sitten jo useilta vuosikymmeniltä.
Paljon on maailma muuttunut. Elettiin  sodan jälkeistä aikaa jolloin vanhemmilla vielä oli mielessä sekin aika kun ruoka oli kortilla tai siitä oli suorastaan pula. Kaikki piti käyttää tarkkaan vielä lapsuudessanikin vaikka silloin yhtä aikaa elettiin sellaista uudelleenrakentamisen jälkeistä "modernismia" ihasteltiin MUOVIA ja uusia kevyitä huonekaluja. Meillä kotona kylläkin oli vielä oli perinteinen pirtinpöytä ja pari penkkiä. Puuhella ja kantovesi. Kunnes muutimme omaan, isän ja äidin rakentamaan omakotitaloon. Olin silloin 10v.
Edelleenkin oli tärkeää syödä kaikki ruoka. Siitä ajata muistan senkin kun kylän osuuskauppaan tuli uutuus jota saatiin maistella: ITALIANSALAATTI.

Näitä juttujahan riittäisi...
Tehdään siis tällä kertaa RUOKA-aiheisia kortteja.
ATC-SKINNY-COINSS
Ja tietysti sääntöjenkin luvalla voi osallistua muillakin aiheilla. Pääasia on korttien teko.

Aurinkoa kesääsi!
Ideoita ja inspiksiä!


2 kommenttia: