10. elokuuta 2020

ELOKUU-SADONKORJUU-HERKKUSUU

KIRSIKOITA 1-3

Kylläpä kesä nyt menee nopeasti! Ja tapahtumia riittää!
Mr.R on jatkuvasti jossain testissä, kokeessa ja vastaanotolla. Ja minulta itseltäni nyt sitten hajosi lasiainen vasemmastakin silmästä. Oikean silmän "tapaus" oli jo neljä vuotta sitten.
Nytkin hakeuduin ensiapuun koska viimeksi teroitettiin, että asia on tutkittava jo senkin vuoksi, että selvitetään onko verkkokalvo vioittunut. Se olisi ongelmallisempaa. Nyt odotan sitten aikaa silmäpolille.
Oireet salamointia näkökentän ulkoreunalla ja näkökentässä mustaa "roskaa". Jos kaikki on hyvin salamointi loppuu ja mustat ripsut jäävät loppuiäksi. Oikeassa silmässä niitä on siis ollut jo 4 vuotta ja paljon enemmän kun nyt vasemmassa onkaan. Olen tottunut niihin niin, että välillä vallan unohtuvat vaikka aluksi tuntui ihan mahdottomalta koko juttu. Lisäksi tietysti silloin epäilin että joku aivohäiriö on menossa.

Mutta KORTTEILUUN! Tehdään ATC-kortteja, SKINNYjä tai COINSSeja aiheesta SADONKORJUU.
On taaskin aihe jota voi lähestyä monesta suunnasta, perunat, vihannekset, marjat, hedelmät, vilja, sienet jne
ja vaikka herkut joita korjatusta sadosta on valmistettu.
Sain ystävältä suoraan maasta perunoita. Voittavat mennen tullen kaikki kaupan perunat!

Kaikkea namia myös teille!

2 kommenttia: