23. maaliskuuta 2020

LUKEMAAN!

LUKUTOUKAT
Kaukana menneisyyden hämärissä on aika jolloin lukutaidon oppineet lapset lukivat kaiken mahdollisen minkä käteensä saivat!
Meillä kotona oli kirjoja. Ei niitä paljon ollut, mutta luin niitä mitä oli ja kirjastosta kannoin nuorten kirjoja. Tiinoja, Viisikoita yms. Isä osti Anni Swanin kirjasarjan ja Edmondo de Amiciksen "Sydän" nimisen teoksen varmaan siksi, että lukisin muutakin kuin Kamelianaista, Sinuhe egyptiläistä, Täällä pohjan tähden alla sarjaa ym. mitä vanhemmat ehkä pitivät 12 vuotiaalle sopimattomana. Pikkasen vanhempana luin myös veljeni piilottamia miestenlehtiä esim Jallua sekä tietty kaikki Korkejännityssarjat, Tartsanit, Viidakko,Villilänsi, Mustanaamio jne kaikkien nimiä en edes muista. Aku Ankka meille tuli ja Suomen kuvalehti, Kotiliesi. Ja joskus Seura ja Apukin. Totta kai nekin piti tutkia ja leikellä filmitähtien kuvat talteen. Jossain vaiheessa luin sellaisia tyttöjen sarjakuvia, rakkaustarinoita. Niitä pelkästään tekstein varustetuista en tykännyt yhtään.
Aamulehti tuli ja Hesari, mutta en muista kauheasti olleeni niistä kiinnostunut kuitenkaan.
Näitten korttien lukutoukat lukevat sanomalehdetkin.
Tehdään nyt sitten kortteja lukemisesta.
Luetaan ja askarrellaan nytkin kun liikkumista on rajoitettava.
Toivotaan, että pysytään terveinä ja huolehditaan itsestämme ja toisistamme!

TJK 13 / 2020 Julkaisupäivä 23.3. päättyy 5.4.



TJK 13 /2020 ATC " Wiikkosanomia" sarjasta lukutoukka 1/3
Kaverilta saatu posti saapui kivassa "sanomalehtipaperissa" siitä valmistuivat korttipohjat.
Tytöt saatu kaverilta nekin.

TJK 14 / 2020 Julkaisupäivä 23.3. päättyy 5.4.




 TJK 14 / 2020 ATC "Kotomaalta" Sarjasta lukutoukka 2/3

TJK-EXTRA 13-14 / 2020 ARVOTAAN 6.4.

TJK-EXTRA 13-14 / 2020 "Julkisia" sarja lukutoukka 3/3
Kortti arvotaan kaikkien haasteeseen viikkojen 13 ja 14 aikana osallistuneiden kesken 6.4.
Haasteseen osallistutaan linkittämällä kortteja haasteen kommentteihin blogissa haasteviikkojen aikana, tai Fasebookin ATC & SKINNY & MUUT TAIDEKORTIT ryhmässä lisäämällä korttikuvat tästä haasteesta tehdyn postauksen kommentteihin.

9. maaliskuuta 2020

KAHVITELLAAN! VAI JOISITKO MIELUUMMIN TEETÄ?

Näin se aika kuluu! taas on vierähtänyt pari viikkoa yhdessä hujauksessa...
Kahvihetket ovat tärkeitä. Ilman aamukahvia olisi päivä vaikea aloittaa.
Päiväkahvitkin on hyvä juttu. Vielä parempi esim korttikaverin kanssa kaupungilla.
Teekin kyllä maistuu. Yöllä tulee valvoessa juotua ja ystävän luona kun hän ei juo kahvia lainkaan ja
olisi jotenkin hassua keittää molempia.
Tehdäänpä näistä hetkistä nyt kortteja. Niissähän voi kuvakulma olla vähän kauempaakin kuin näissä esimerkkikorteissa. Siis kahvittelijatkin voivat näkyä kuvissa ketä sitten ovatkaan tai mitä?
Mukavaa maaliskuuta ja IDEOITA JA INSPIKSIÄ!

TJK 11 / 2020 Julkaisupäivä 9.3. päättyy 22.3.

TJK 11 / 2020 ATC "Kahvihetki" 1/3
Yksivärinen tausta kuvalle kirjekuoresta kierrätyspohjalle.
Ruusut liimattu kortin yläosaan ja niitten päälle muuta. Pannu on 3D kuvastoa ja sitä on tässä myös
hyödynnetty. Pannun keskiosaan on laitettu kohotarroja. Reunat liimattu tavalliseen tapaan.
Perhonen on kirppiskorviksista Café teksti suklaapatukasta.

TJK 12 / 2020 Julkaisupäivä 9.3. päättyy 22.3.

TJK 12 / 2020 ATC "Kahvihetki" 2/3


TJK-EXTRA 11-12 / 2020 ARVOTTU 23.3.

 TJK-EXTRA 11-12 / 2020 ATC "Kahvihetki" 3/3
Tämän "kuvapalan" sain kaverilta. Se oli isompi kuin ATC kortti, mutta kulmasta puuttui pala.
Kuva ansaitsi päästä korttiin. Siihen on lisätty kulmapaikka revittyreunaisesta paperista.
Myös punaisia kukkia on lisätty. Alun perin olivat valkoisia,  ne on maalattu punaiseksi.
Oikeaan yläkulmaan kultaleimaus.
Kortti arvottu kaikkien haasteeseen viikkojen 11 ja/tai 12 aikana kortteja liittäneiden kesken
23.3. Kortteja voi linkittää näitten kahden haasteviikon kommenttikenttiin tässä blogissa tai Facebookin
korttiryhmässä "ATC & SKINNY & muut taidekortit" siellä tämän kyseisen haasteen postauksen kommentteihin. ATC, SKINNY ja COINS käyvät.
Voittaja on ARMIIDA! Onnittelut!


24. helmikuuta 2020

ONNITELLAAN! JUHLITAAN!

Juhlia riittää ja onnittelujen aiheita.
Itse viimeksi olin juhlimassa 90 vuotiasta entistä opettajaani.
En kylläkään ollut hänen oppilaanaan kokonaisia kouluvuosia koskaan. Edustin silti hänen oppilaitaan ja esitin onnittelut kaikien puolesta koska parempiakaan ehdokkaita ei paikalla ollut.
Hyvät kahvit ja taivaallisen kesäistä mansikkakakkua!
Tehdään nyt sitten kaikenlaisia onnittelukohtauksia kortteihin.
ATC-SKINNY-COINSS- kortit käyvät kaikki.
Kuten varmaan tiedättekin käy ihan mikä muu aihe tahansa mys.
Pääasia on korttientekemisen ilo!

Kuukausikin taas näitten viikkojen aikana ehtii vaihtua.
Ideoita ja Inspiksiä!

TJK 9 / 2020 Julkaisupäivä 24.2. päättyy 8.3.

TJK 9 / 2020 ATC "Onnittelut!" 1/3
Pala kahta eri kuviopaperia kiinnitetty kierrätyskorttipohjaan. Kuvan pariskunta leikattu irti kuvansa taustasta.
Teksti saatu kaverilta (Kiitos!)

TJK 10 / 2020 Julkaisupäivä 24.2. päättyy 8.3.


TJK 10 / 2020 ATC "Onnittelut!" 2/3
Kahta eri kuviopaperia kiinnitetty kierrätyskorttipohjaan taustaksi lehdestä leikatuille kuville. Teksti saatu kaverilta. Muffii on tarrasetistä. Kukat leikattu pienellä kuvioleikkurilla. Teksti saatu kaverilta. (Kiitos!)
Reunoilla viimeistely vihreällä Promarkerilla.

TJK-EXTRA 9-10 / 2020 ARVOTTU 9.3.

TJK-EXTRA 9-10 / 2020 ATC "Onnittelut!" 3/3
Kortti arvottu 9.3. kaikkien haasteeseen osallistuneiden kaesken.
Kortteja voi julkaista näitten haasteviikkojen aikana tässä blogissa postauksen kommentteihin linkittämällä tai Facebookin ATC&SKINNY&muut taidekortit-ryhmässä näistä haasteviikoista tekemäni julkaisun alla kommenteissa.
(Muualla julkaistujen korttejen osallistumisesta haasteen arvontaan ei ole takuita)
Osallistua voi ATC, SKINNY ja COINSS -korteilla.
Arvonnan voittaja on SARI TENHUNEN, onnittelut voittajalle!

10. helmikuuta 2020

KEIJUKANSAKIN IHMEISSÄÄN!

Voi, voi! Ei tiedä onko talvi, vai kevättalvi vai kevät?!
Yhtenä päivänäkin oli niin lämmin, että pari samanlaista päivää ja leskenlehdet olisivat pukanneet esiin tienpenkoista.
Yhtenä päivänä pakastaa vähän ja sataa kymmenen senttiä lunta...Seuraavana sataakin jo vettä ja lumi katoaa sen tien.
Keijukansakin on ihmeissään, pitäisikö pysyä talviunilla vai lähteä vähitellen liikkeelle?

Tehdään kortteja taas!!
Ideoita ja inspiksiä!


TJK 7 / 2020 Julkaisupäivä 10.2. päättyy 23.2.

TJK 7 / 2020 ATC "Keijukansakin ihmeissään" 1/3
Kierrätyspohjaan kiinnitetty gelliprinttipala. Keijukuva saatu kaverilta vaihdon yhteydessä. (Kiitos!)


TJK 8 / 2020 Julkaisupäivä 10.2. päättyy 23.2.

TJK 8 / 2020 ATC "Keijukansakin ihmeissään" 2/3
Kortissa käytetty kierrätyspohjaan kiinnitettyä kuviopaperipalaa jonka kuvakieli hyvinkin passasi aiheeseen.
Kiiltokuva on kiinnitetty kohotarroilla joten se on irti pohjatasosta. Kiiltokuvaa on ihan vähän korossteltu valkoisella geelikynällä.

TJK-EXTRA 7-8 / 2020 ARVOTTU 24.2.

TJK-EXTRA 7-8 / 2020 ATC "Keijukansakin ihmeissään" 3/3
Kortin kierrätyspohjaan kiinnitetty Bilteman kaksipuolliteipillä pala korttivaihdossa saatua kirjekuorta.
Kaverilta vaihdon yhteydessä saatu myös tuo keijukainen joka on ilmeikkään kasvokuvan takana, sekin kaverilta saatu. (Kiitos jokaiselle!)
Kuunsirppi on leikattu uudestaan vähän muunneltuna gelliprintistä. Alkuperäisen väri oli jotenkin "liikaa".
Keijukainen on ensin leikattu irti taustastaan. Valkoisella geelikynällä on vähän piirrelty myös.
Teksti "saa ottaa" kirjasta. Lumihiutaleita jtkokäsitelty pikkuleikkurilla leikkauksen jälkeen.

TJK-EXTRA 7-8 /2020 arvottu kaikkien niiden kesken jotka näiden haasteviikkojen aikana linkittävät korttejaan (ATC-SKINNY-COINSS) haasteen kommentteihin tässä blogissa tai haasteen julkaisussa Fasebookin ryhmässä  "atc & skinny & muut taidekortit" 24.2.
Arvonnan voittaja on ENKULI, ONNITTELUT!


27. tammikuuta 2020

RAKKALLE YSTÄVÄLLE!

Ystävänpäivää vietetään 14.2.
Toisaalta YSTÄVÄNPÄIVÄ ON JOKA PÄIVÄ!
"Ystävät tulevat elämäämme näkymättömien kätten saattelemina" 
TJK viikkojen 5-6 aikana tehdään kortteja ystävyydestä. Se jos mikä on monimuotoista!
Tulemme varmasti näkemään taas hienoja ideoita ja toteutuksia aiheesta.
Säännöt sallivat myös täyden poikkeamisen tarjotusta aiheesta.
Vapaat kädet siis käyttöön!
Hyvää lopuillaan olevaa tammikuuta ja alkavaa helmikuuta kaikille!

TJK 5 / 2020 Julkaisupäivä 27.1 päättyy 9.2.

TJK 5 / 2020 ATC "Rakkaalle ystävälle" 1/3
Kuvan taustana pala kirjekuorta kiinnitettynä kierrätyspohjaan. Kirjekuori alkulmassa on lisätty. Perhonen on satiinipintaista kangasta. Korttiin on lisätty myös pieniä kukkakoristeita.

TJK 6 / 2020 Julkaisupäivä 27.1 päättyy 9.2.

TJK 6 / 2020 ATC "Rakkaalle ystävälle" 2/3
Kiiltokuvatyttö ja kori kukkia. Kaksi erillistä kiiltokuvaa kukalliselle kuviotaustalle joka on kiinnitetty kierrätyspohjaan. Kulmakoukero on stanssattu Big Shotilla, kruunu on pieni kuvioleikkurituotos.
Love teksti on leikattu erikseen pidemmästä rimsusta jossa teksti on toistuva.
Pari sinistä lisäkukkaa on myös lisätty, ovat niin samaa sarjaa  taustapaperin kukkien kanssa.

TJK-EXTRA 5-6 / 2020 ARVOTTU 10.2.

TJK-EXTRA 5-6 / 2020 ATC: "Rakkaalle ystävälle" 3/3
Tyttö on kiinnitetty kohotarroilla.Alkuperäisesti kiiltokuvatytöllä ei ole kädessä mitään kirjettä. Siinä kohdassa on sellainen lirvake jotka pitävät kuvia ja niitten osia kiinni toisistaan. Sellaisesta on kirje tehty.
Kortti arvottu 10.2. kaikkien haasteen kommentteihin viikkojen 5-6 aikana korttejaan linkittäneiden kesken heti vuorokauden vihduttua.Voittaja on ANNE HAKALA! Onnittelut! Hän voitti edellisenkin arvonnan."Käske mennä lottoamaan!" sanoi arvonna suorittanut Mr.R.
Kortteja voi julkaista tässä Silpputehtaan laajennusosa blogissa tai Facebookin ryhmässä
"ATC & SKINNY & muut taidekortit" HUOM! Vain kyseisiä haasteviikkoja koskevan julkaisun alapuolella kommenteissa olevat korttikuvat ja tähän blogiin linkitetyt kuvat huomioidaan varmasti arvonnassa.
 

21. tammikuuta 2020

TJK = TÄMÄ JOUTAA KORTTIIN / SÄÄNNÖT täydennetty

 Haaste on siirtynyt Silpputehtaan laajennusosaan jo 2014. Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta pääosin ihan samanlaisena on haaste säilynyt ja edelleen jatkuu.
Jossain vaiheessa aloin julkaista parittoman viikon alussa, haasteen vaihtuessa kuvat korteistani ATC&SKINNY ja muut taiaidekortit ryhmässä Facebookissa. Sinne kuvien alle kommentteihin alkoi ilmestyä tasaiseen tahtiin haasteeseen osallistujia joten sinnekin nyt saa korttiensa kuvat laittaa halutessaan.
Kuitenkin vain julkaisemieni kuvien alla olevat kuvat otetaan huomioon arvonnassa.


TJK= Tämä Joutaa Korttiin Koko vuoden  kestävä ATC-korttihaaste.
Tämä ei suinkaan tarkoita, että mukana pitäisi olla koko vuoden.
Suuri ilo on tietty kun joku on!
Tee kortti jostakin korttiin joutavasta.
Jatkamme Hallf Way Storage blogin tapaan kierrätysteemalla. Tämä haaste on nimittäin olemassa siksi, että Tuiren haaste loppui kiireen vuoksi 2014. Ja kaikki käy mikä mahtuu kortiin. Tee korttisi. Julkaise blogissasi ja laitat linkin kyseisen viikon kommentteihin tänne. Tai sitten Facebook ryhmään ATC&SKINNY & muut taidekortit julkaisemani TJK-haasteen korttikuvien alapuolelle kommentteihin.
Haaste tosiaan jatkuu koko vuoden ja uusi haaste julkaistaan aina parittoman viikon alkajaisiksi. Haasteeseen voi osallistua silti koska tahansa kunhan linkittää korttinsa haasteen kommentteihin täällä tai Facebookissa. Jokaisesta kortista yksi arpanappi arvontaan.
ATC, SKINNY ja COINSS käyvät.

TÄMÄ JOUTAA KORTTIIN!
Pöydällä pyörivät silput ja suikaleet, kuvat mainosjulkaisuista tai lehdistä jne. Toisaalta myös kauan päässä pyörineet ideat tai sellaiset materiaalit joita säilyttää jossain laatikon peränurkassa koska ne ovat niin herkullisia ettei niitä raaski mihinkään käyttää. Mennään siis periaattella KAIKKI KÄY! (Eikä tarvita edes hiivaa...)

Melko vapaasti saa siis kortteja haasteeseen toteuttaa.
Eikä tarvitse tehdä kortteja edes annetusta aiheesta, vapaus kun on valttia Silpputehtaalla.


Joka toinen viikko arvotaan extra-kortti kahden edellisen viikon osallistuneiden KORTTIEN kesken, eli jos olet tehnyt molemmat kortit sinulla on kaksi arpanappia.
Kyseessä on siis aina pariton ja parillinen viikko. Ja parittoman viikon alussa on edellisen kahden viikon EXTRA-kortin arvonta. Sen parittoman viikon kortin saa kaikin mokomin julkaista myös vasta parillisella viikolla. Aika loppuu vasta parillisen viikon päättyessä.(Jotta saataisiin oikein mutkikkaaksi tämä vapaus niin korttinsa voi linkittää myöhemminkin jos myöhästyy. Koska säännöissä sallitaan aiheesta poikkeaminen muutenkin) Voittaja saa TJK-EXTRA kortin ja jotain pientä mukana. Voittaja julkaistaan vain ja ainoastaan Silpputehtaanlaajennusosassa kyseisen koertin arvontapäivänä.

Silpputehtaan molemmat kortit ja EXTRA julkaistaan parittoman viikon aluksi.  postaukset ja linkki jomman kumman viikon kohdalle. Voit laittaa myös molemmat kortit yhtäaikaa. ( Monet laittavat sekä parillisen että parittoman viikon kortin yhtä aikaa samaan kommenttiin. Käy se niinkin.)

EXTRAA jokaiselle joka tekee kortteja jälkikäteen. Siis jos haluaa osallistua ihan joka viikko ja kyseisen viikon arvonta on jo ohi on edelleen mahdollista saada Silpputehtaan Extra niilläkin korteilla.
Jokaisesta kortista saa lisäarpanapin seuraavaan arvontaan.


Toivottavasti tästä löytyy vastauksia kysymyksiin. Ja kysykää lisää. Vastaan mielelläni!
Hyvää inspistäyteistä, idearikasta korttivuotta 2020!

13. tammikuuta 2020

POSTIA

Niin.. Postia kulkee kortteilijalta toiselle ja mukana tulee aina kaikkea kivaa kortin tekoon innostavaa.
Myös kuoret itse välillä ovat varsin houkuttelevia.
Tehdään nyt siis kortteja postitteluun liittyvistä aiheista.

Ensimmäisillä haasteviikoilla oli mukavasti osallistujia. Toivottavasti nytkin!
Ideoita ja inspiksiä!

TJK 3 / 2020 Julkaisupäivä 13.1 päättyy 26.1.

TJK 3 / 2020 ATC "POSTIA" 1/3
Pala kirjekuoresta kiinnitetty kierrätyspohjaan.Tuo sulka jatkuu postimerkin alle, mutta se on siellä hyvin hämäränä vain.
Alaosaan on leimattu kynä ja tekstiä, mutta koska se leimailu ei kunnolla erottunut se on kultageelikynällä piirretty uudestaan.

TJK 4 / 2020 Julkaisupäivä 13.1 päättyy 26.1.

TJK 4 / 2020 ATC "POSTIA" 2/3

TJK-EXTRA 3-4 / 2020 ARVOTTU 27.1.

TJK-EXTRA 3-4 / 2020 ATC "POSTIA" 3/3
Kortissa on kierrätyspohjaan Biltemän teipillä kiinnitetty pala Ullan lähettämästä kuoresta.
Merkit ja leimat olivat siinä. Kettu on leikattu Susselta tulleesta postista. Se oli suojakotelossa joka
oli valmistettu kirjansivusta.
Lisänä leimattua tekstiä ja mustalla kynällä piirtelyä.
Kortti arvottu 27.1.kaikkien kesken jotka linkittävät kortteja haasteen kommentteihin täällä blogissa tai Facebookissa viikkojen 3-4 aikana.
ATC-SKINNY-COINSS kaikki hyväksytään.
Arvonnan voittaja on Anne Hakala, onnittelut!