15. heinäkuuta 2019

EKSOOTTISIA LINTUJA

Ilmasto lämpenee? Ennen näkemättömiä eläimiä tulee pohjoisemmaksi jne.
Näitä lintuja ei täällä kumminkaan ainakaan vapaana luonnossa vielä ole.
Meillä linnut ovat vaatimattomampia väritykseltään.
Ihmistenkin on luonnollisempaa olla vähän vaatimattomampia ja harmaampia täällä, ainakin jotkut ovat sitä mieltä.
Nyt haastankin teidät tekemään kortteja "värikkäämmistä höhenistä" ne voivat olla ihan hyvin myös ihmisen yllä.ATC-Skinny-Coinss myös muutkin aiheet kelpaavat
Heinäkuukin jo puolivälissä! Vinhaa vauhtia viikot etenevät. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut puuhata puutarhassa ja iskeä sormeni kunnolla multaan! Puutarhan omistaja sanoi:"Kyllä joku voi näköjään rakastaa kasveja niin, että sanoo taimia vauvoiksi" kun istutimme orvokintaimia ja löysin ihan pienen vauvan. Hän sanoi myös:"Kyllä sinulla pitäisi olla puutarha!" Vastasin ettei tarvi olla oma, pääasia että saa olla puutarhassa.
Ja kasvaahan meillä parvekkeella m.m. perunoita ämpärissä. On syötykin jo ensimmäiset.

Ihanaa kesää kaikille muillekin!

TJK 29 / 2019 Julkaisupäivä 15.7. päättyy 28.7.

TJK 29 / 2019 ATC "Eksoottisia lintuja" 1/3
Värikkäitä papukaijoja kiiltokuvana taustanaan kupalamuovilla kuvioitu Gelliprintti.
Alareunassa oleviin värinappeihin piirrelty koukeroita mustalla tussilla.

TJK 30 / 2019 Julkaisupäivä 15.7. päättyy 28.7.

TJK 30 / 2019 ATC "Eksoottisia lintuja" 2/3
Kierrätyskorttipohjassa pala kaverilta saatua Gelliprinttiä.
Kakkupaperin alle lisätty mustaa tussia korostamaan kakkupaperin aukkoja.
Pari lintua, kohotarroja joista ne liimanappula on poistettu kun ovat ihan tarpeeksi koholla ilman sitäkin.
Kaverilta saatu kukka. Niinpä oli tuo kakkupaperikin. Kiitokset taas kaikille ihanille kerran!

TJK-EXTRA 29-30 / 2019 ARVOTAAN 29.7.

TJK-EXTRA 29-30 / 2019 ATC " Eksoottisia lintuja" 3/3
Kortin taustana kierrätyskorttipohjaan kiinniteety pala Gelliprinttiä.
Eksoottinen lintu ja tytön kuva joka näyttää vähän samalta.=o)
Pari koristetta joita on vähän jatkojalostettu.
Kortti arvotaan kaikkien haasteeseen viikkojen 29-30 aikana kortteja linkittäneiden kesken 29.7.


1. heinäkuuta 2019

VEDENALAISTA ELÄMÄÄ

Heinäkuu! Hyvänen aika! kyllä luikahti kesäkuu nopeasti ohi.
Nyt siirrytään vedenaliseen elämään vaikka itselläni talviturkkikin vielä on kastelematta.
Pitkästä aikaa vähän Gellillä printtasin ja näitten tausta on sitä perua.

Nyt siis mitä vaan vedenalaista tai mitä vaan muuta ATC kortteihin, Skinnyihin tai Coinsseihin.

Hyvää heinäkuuta kaikille!

TJK 27 / 2019 Julkaisupäivä 1.7. päättyy 14.7.

TJK 27/ 2019 ATC "Under the sea" 1/3
Näissä korteissa on kuvan taustana pala kierrätyspohjalle kiinnitettyä Gelliprinttiä.
Kaikissa kolmessa on teksti joka on leikattu irti kirjain kirjaimelta Silpputehtaan pienimmällä kirjainleimasimella leimatuista aakkosista. Ennen leimausta paperin taakse kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteippi.
Kaikissa kolmessa on myös alareunassa timanttinauha.
Tässä ensimmäisessä kaloja ei ole juurikaan väritelty.

TJK 28 / 2019 Julkaisupäivä 1.7. päättyy 14.7.

TJK 28 / 2019 ATC "Under the sea" 2/3
Tässä versiossa kalat ovat saaneet kimalletta kylkiinsä.

TJK-EXTRA 27-28 / 2019 ARVOTTU 15.7.

TJK-EXTRA 27-28 / 2019 ATC "Under the sea" 3/3
Kortti arvottu kaikkien haasteen kommentteihin kortteja viikkojen 27 ja 28 aikana linkittäneiden kesken
maanantaina 15.7.
Voittaja on ARMIIDA. Onnittelut voittajalle!

17. kesäkuuta 2019

PUUTARHAHAAVEITA

Kesä on kukkeimmillaan. Juhannus lähestyy ja heinäkuussa ollaan että heilahtaa!
Haasteviikot päättyvät 30.6. ja arvontapäivä on jo heinäkuun puolella!
PUUTARHA on nyt korttien aiheena. Ja sitä voi lähestyä taas monesta suunnasta ja vaikka sieltä rikkaruohotasolta jos kukkaloisto ei kiinnosta.
Tietysti on luvallista osallistua myös jollakin muulla aiheella.

Olen saanut taas olla paljon puutarhassa ja seurata kesän etenemistä  ja sitä käsittämätöntä vauhtia millä kasvit kasvavat. Myös ruoho!
Lintujen laulu ja järvi! No paljon muuta ei osaa edes kaivata.
Kotona parvekkeella on kasvua myös nähtävänä. Orvokkeja, pelargonioita, muratti ja perunaa!
Jännittääkin saadaanko perunoita "omasta maasta".

Hyvää juhannusta kaikille, kalligrafi Maire Haapimaan ihanlla kortilla!



TJK 25 / 2019 Julkaisupäivä 17.6. päättyy 30.6.

TJK 25 /2019 ATC "Puutarhahaaveita" 1/3
Kierrätyskorttipohjaan kiinnitetty pala kuviopaperia jossa esiintyvät siemenpussit. Iso sipuli leikattu lehdestä. Tyttö Vikeltä. (KIITOS!) Tytön kädessä purkki ja jalassa isot saappaat. Ne on leikattu kuviopaperista joka tuli samassa lähetyksessä kuin pohjalla oleva paperi. (KIITOS!)

TJK 26 / 2019 Julkaisupäivä 17.6. päättyy 30.6.

TJK 26 / 2019 ATC "Puutarhahaaveita" 2/3
Kaverilta saatu kaunis korttipohja. Kaverilta myös kuviopaperi josta on leikattu kottikärryt ja kastelukannu.Iso osuus on korttikaverilla noitten ötököittenkin oloon tuossa kortissa. (KIITOS!)

TJK-EXTRA 25-26 / 2019 ARVOTTU 1.7.

TJK-EXTRA 25-26 / 2019 ATC "Puutarhahaaveita" 3/3
Kortti arvottu 1.7. kaikkien kesken jotka ovat linkittäneet ATC, SKINNY tai COINSS kortteja haasteen kommentteihin.
Arvonnan voittaja on KOTILAISKA. Onnittelut voittajalle!

3. kesäkuuta 2019

KULTAISESSA HÄKISSÄ

KESÄKUU!
Toukokuu meni nyt ennätysnopeasti. Kesäkuu on aluillaan ja luvassa hellettä.
Pienen viileämmän jakson jälkeen kesä varmasti näkyy ja tuntuu!

Nyt on ollut kiirettä. Vaikka ei ollut yksiäkään valmistujaisia tms. edes.
Viime viikko varsinkin oli työntäyteinen. Ja kun viimein voin olla vain kotona aloin järjestää
vaatehuonetta. Sunnuntaina tuotiin "keittiöremontissa" tarvittavat puulevyt pojan kanssa tänne.
Etukäteen otin jalkaosan keittiön pöydästä iriti ja nostin pöydän eteiseen. Meillä on jääkaappi/pakastin yhdistelmä joka ei mahdukkaan siihen koloonsa joka kaapistossa on sille varattu.
Pitää siis purkaa vanhaa ja rakentaa uutta. Tätä on nyt odotettu ja pikku keittiö on sen paikkaansa odottavan jääkaappisysteemin vuoksi ollut entistäkin ahtaampi.

Niin ahtaalta saattaa tuntua myös kultaisessa häkissä. Jollakin ihmisellä tai vaikka satuolennolla voi olla
näennäisen hyvätkin oltavat, mutta jokin on silti pielessä. Tai sitten tuntee jostaki syystä saaneensa ihan liikaa
onnea kohdalleen ja alkaa ahdistaa. Tuli mieleen se kenkätalon eukko jolla oli 100 lasta. Eiköhän se ahdista jo? Siis nyt näitten ajatustenpoikasten ja noitten kuvien toivon innostavan kortintekoon !
ATC, COINSS, SKINNY...mikä vaan, ja mikä muu tahansa aihekin sopii.
Pääasia, että tehdään kortteja ja onhetki omaa laatuaikaa.

Ihanaa kesäkuuta!

TJK 23 / 2019 Julkaisupäivä 3.6. päättyy 16.6.

TJK 23 / 2019
ATC "Kultaisessa häkissä" 1/3

TJK 24 / 2019 Julkaisupäivä 3.6. päättyy 16.6.

TJK 24/ 2019
ATC"Kultaisessa häkissä" 2/3

TJK-EXTRA 23-24 / 2019 ARVOTTU 17.6.

TJK-EXTRA  23-24 / 2019
"Kultaisessa häkissä" 3/3
Arvottu kaikkien haasteen kommentteihin kortteja linkittäneiden kesken 17.6.
Voittaja on MAARIT JALO. Onnittelut voittajalle!

20. toukokuuta 2019

POIKAPERHOSIA



Nyt on sitten poikien vuoro.Kevät etenee pitkin harppauksin!
Näitten haasteviikkojen päättyessä ollaan jo kesäkuun puolella.

Siis POIKAPERHOSIA ATC-kortteihin. Myös coinssit ja skinnyt käyvät.
Ja säännöt sallivat myös muut aiheet.
Tyttöperhoset olivat niin suosittu aihe, että arvontanappeja piti tehdä lisää.

Hyvää alullaan olevaa kesää kaikille!

TJK 21 / 2019 Julkaisupäivä 20.5. päättyy 2.6.

TJK 21 / 2019 ATC "Poikaperhosia" 1/3

TJK 22 / 2019 Julkaisupäivä 20.5. päättyy 2.6.

TJK 22 / 2019 ATC "Poikaperhosia" 2/3

TJK-EXTRA 21-22 / 2019 ARVOTTU 3.6.


TJK-EXTRA 21-22 / 2019 "Poikaperhosia" 3/3
Kortti arvottu haasteeseen viikkojen 21-22 aikana kortteja linkittäneiden kesken 3.6.
Voittaja on ULRIIKKA! Onnittelut!

6. toukokuuta 2019

TYTTÖPERHOSIA



 Hei Kaverit!



Uusi haaste! TYTTÖPERHOSIA! Tyttöjä joilla on perhosen siivet.
Sellaisia nyt haluaisin teidän tekevän. Kuten aina ennenkin käy kaikki muukin.
Aurinkoisia kevätpäiviä!



TJK 19 / 2019 Julkaisupäivä 6.5. päättyy 19.5.

TJK 19 / 2019 ATC "Tyttöperhosia" 1/3

TJK 20 / 2019 Julkaisupäivä 6.5. päättyy 19.5.

TJK 20 / 2019 ATC "Tyttöperhosia" 2/3
Kierrätyspohjaan kiinnitetty pala gelliprinttiä ja sen lisäksi pala korttikaverin tekmää printtiä jossa tähtiä joihin kokeilin Tampereen LIVE-VAIHTOtapahtuman "kimppakivaa" osiossa kultahippujen kiinnitystä.

TJK-EXTRA 19-20 / 2019 arvottu 20.5.


TJ-EXTRA 19-20 / 2019 "Tyttöperhosia" 3/3
Arvottu kaikkien haasteeseen viikkojen 19 ja 20 aikana osallistuneiden kesken 20.5.
Voittaja on MILLA HARTIKAINEN, Onnittelut voittajalle!
Osallistujamäärä oli ennätyksellinen. Arvontanappeja piti tehdä lisää ja kippo vaiohtaa isompaan.

22. huhtikuuta 2019

TOUKOKUULLE!

Nyt alkaa jo olla niin ihanan keväistä ja läämintä, että aamukahveja ja teetaukoja voi hyvin nauttia parvekkeilla, terasseilla, verannoilla, huvimajoissaja jopa puutarhassa!
Mikä sen ihanampaa? Lämpö ja auriko ja ihana kupillinen lempiteetä, pieni taivas!
Näistä ihanista hetkistä nyt kortteja sitten parin viikon ajan, kiitos!

Ihania, aurinkoisia kevätpäiviä!

TJK 17 / 2019 Julkaisupäivä 22.4. päättyy 5.5.

TJK 18 / 2019 ATC "Teatime" 1/3
Korteissa on kierrätyskorttipohjaan kiinnitettyä gelliprinttiä kuvien taustana. Alareunaan on kiinnitetty pitsiä. Teksti leimattu ja vähän kirjoiteltu geelikynälläkin. Korteissa on käytetty kuvituksena myös kiiltokuvia.
Teeaiheinen kuvasto on korttikaverilta saatua. Kiitos!

TJK 18 / 2019 Julkaisupäivä 22.4. päättyy 5.5.

TJK 18 / 2019 ATC "Teatime" 2/3

TJK-EXTRA 17-18 / 2019 arvottu 6.5.

TJK-EXTRA 17-18 / 2019 ATC  "Teatime" 3/3
Arvottu kaikkien korttejaan haasteeseen viikkojen 17 -18 aikana linkittäneiden kesken 6.5.
Voittaja on Gunnel! Onnittelut!

8. huhtikuuta 2019

MUUTTOLINTUJA!

Kevät on todellakin täällä! Linnut livertävät hullun lailla ja leskenlehdet kukkivat! Kukkapenkeissä on myös tavattu kauniita, odotettuja "yllätyksiä". Aikaisinko? Lämmintä on tosiaan ollut ihan kivasti. Onko ilmasto muuttunut pysyvästi? Mitä kaikkea lämpö tuo mukanaan. Nyt jo on hyönteisiä ja lintuja joita ei ole aikaisemmin ehkä täällä tavattu.

Annetaanpa mielikuvituksen lentää ja katsotaan mitä lintuja saadaan tänne korttien muodossa.
ATC, COINSS ja SKINNY ovat kaikki sallittuja korttikokoja.

Pääsiäinenkin on näitten haasteviikkojen aikana.
Hyvää pääsiäistä siis kaikille!

TJK 15 / 2019 Julkaisupäivä 8.4. päättyy 21.4.

TJK 15 / 2019 ATC "Muuttolintu?" 1/3
Kolme lintuaiheista korttia. Gelliprintatulle pohjalle leimattuja lintuja.
Näin tämän leimasetin ja tykästyin niin, että piti se ostaa.

TJK 16 / 2019 Julkaisupäivä 8.4. päättyy 21.4.

TJK 16 / 2019 ATC "Muuttolintu" 2/3

TJK-EXTRA 15-16 / 2019 arvottu 22.4.

TJK-EXTRA 15-16 / 2019 ATC  "Muuttolintu?" 3/3
Arvottu kaikkien ATC kortteja, SKINNYJÄ tai SKOINSSeja haasteen kommentteihin viikkojen 15-16 aikana linkittäneiden kesken 22.4.
Arvonnan voittaja on ULRIIKKA! Onnittelut!

25. maaliskuuta 2019

MAALISKUUSTA HUHTIKUUN PUOLELLE

Varhainen aamuhetki Aijan ja Aavan päivänä. Taidan mennä vielä takaisin sänkyyn...
Laitan kuitenkin kuvat unista tänne ensin.
Alkuun oli ajatus tehdä ihan abstraktit kotit, mutta sitten ...
No harvemmin sitä ihan aloittaessa tietää mikä on lopputulos.
Nyt on vain yhdessä korteissa gelliprinttiä.

Haasteeseen voi osallistua tekemällä ATC, COINSS tai SKINNY kokoisia/muotoisia kortteja.

Idearikkaita kevätpäiviä!

TJK 13 / 2019 Julkaisupäivä 25.3. päättyy 7.4.

TJK 13 / 2019 ATC "Uni" 1/3
Kolme korttia joissa pääosassa on iso nappi.
Viikkojen 13 ja 14 ispiskortit.

TJK 14 / 2019 Julkaisupäivä 25.3. päättyy 7.4.

TJK 14 / 2019 ATC "Uni" 2/3

TJK-EXTRA 13-14 / 2019 arvottu 8.4.

TJK-EXTRA 13-14 2019 ATC "Uni" 3/3
arvottu 8.4. kaikkien kesken jotka ovat osallistuneet haasteeseen viikkojen 13 ja 14 aikana.
Voittaja on KOTILAISKA! Onnittelut!

11. maaliskuuta 2019

NAISTENPÄIVÄ OHI!

Naistenpäivä oli ja meni. Nyt on taas miesten vuoro pullistella.
Korteissa Helsingin kuurojen voimistelu- ja uurheiluseuran poikia. 1900 luvun alkumetreiltä.

Naistenpäivänä kävimme taiteilijaystäväni kanssa Tamperren Taidemuseossa.
Tiesin, että häntä nyt juuri kiinnostivat Mäntysen veistokset. Ja kun niitä kuvanveistäjä Mäntysiä oli siellä esillä vallan kaksin kappalein niin sinne retken teimme. Molemmilla oli sellainen harha, että Wrightit ovat siellä vallanneet kaikki seinät ja johonkin kulmaan on laitettu jokunen veistos esille. Näyttelyähän tuodaan esiin varsin harhauttavasti Von Wright veljesten kuvin.
Niitäkin on museon ylin kerros täynnä, mutta voiton vievät kyllä kahden alemman kerroksen veistokset.
Keskikerroksessa Jussi Mäntynen ja pohjakerroksessa Taru Mäntynen.
Näyttely esillä 19.5. asti. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen näyttely!
Täällä enemmän.

Tehdäänpä nyt sitten näitä reippaita miehiä korteiksi. ATC, COINSS tai SKINNY.
Tai jotain ihan muuta näihin korttikokoihin.

Aurinkoista inspisten täyttämää kevättalvea!


TJK 11 / 2019 Julkaisupäivä 11.3. päättyy 24.3.

TJK 11 / 2019 ATC "Menestyksellisiä ponnisteluja" 1/3
Gelliprintattu paperi on jatkokäsitelty sabluunaa ja spray acrylväriä käyttäen. Paperiin on kiinnitetty valmiiksi ATC kokoon leikatut kierrätyskorttipohjat. (= jotakin pakkauspahvia)
Urheilijat on leikattu irti taustastaan ja liimattu kortteihin. Tekstit kirppiskirjasta.
Mitalit on maalattu kultakynsilakalla.Ne siis olivat alun perinkin kuvassa, mutta halusin niitä korostaa.

TJK 12 / 2019 Julkaisupäivä 11.3. päättyy 24.3.

TJK 12 / 2019 ATC "Menestyksellisiä ponnisteluja" 2/3

TJK-EXTRA 11-12 / 2019 arvottu 25.3.


TJK-EXTRA 11-12 / 2019 ATC "Menestyksellisiä ponnisteluja" 3/3
arvottu kaikkien ATC kortteja, COINSSeja tai SKINNYJÄ haasteen kommentteihin viikkojen 11 ja 12 aikana linkittäneiden kesken 25.3.
Voittaja on Sirpa H. Onnittelut!

25. helmikuuta 2019

KOLME KUKKAHATTUA

Hupsista!
Olin jo laittanut tämän esille, mutta sitten alkoi säheltäminen. Erehdyin laittamaan myös Silpputehtaalle tarkoitetun kortin  laajennusosaan. Poistin sen ja sitten ajatuksissani myös tätä vastaavan postauksen.

Taisin kirjoittaa kuvien alle, että kelit ovat olleet täälläkin erittäin liukkaat. Pääkallokeli!
Perjantaina pysyin pystyssä vain ja ainoastaan siksi, että sain lainaksi kenkiin lisättävät piikkipohjat.

Nyt olen paljon järjestänyt Silpputehtaalla. Olen löytänyt lattiapintaa ja työpöydän pinnan. Se tosin on jo taas vähän peittynytkin uudestaan kun tein nämä kolme korttia. Lisäksi yhden kortin Askarteluvuoren seuraavaan vaihtoon ja sen kortin jonka takia tämäkin postaus kertaalleen täältä karkasi.

Kevättä on ilmassa. Tehdäänpä siis kukkahattuja. Tai ihan mitä muuta tahansa. ATC, COINSS tai SKINNY
kaikki sopivat kortin malliksi.

Iloisia ja urinkoisia kevätpäiviä!

TJK 9 / 2019 Julkaisupäivä 25.2. päättyy 10.3.

TJK 9 / 2019 ATC "kolme kukkahattua" 1/3
Piialta saatu korttipohja. Lehdestä leikattu neitokainen, piirroskuva jota on lisääkin piirrelty. Tuo hattu on oikeastaan alunperin maljakko, tai maljakon osa.Alareunassa väreihin sopiva lipuke.

TJK 10 / 2019 Julkaisupäivä 25.2. päättyy 10.3.

TJK 10 / 2019 on ATC "Kolme kukkahattua" 2/3
Pala gelliprinttiä kiinnitetty kierrätyskorttipohjaan. Lehdestä leikattu piirros naisesta ja sitä piirtelyä vielä vähän jatkettukin. Karvakaulus on myöskin lehtikuva. Siinäkin oli rusetti jonka päälle on kiinitetty satiinirusetti liimalla. Naisen päässä on hattu joka on Anu Pentikin unikko jossa ollut keskusta on peitetty kuvioleikkurilla leikatulla kukalla jonka keskellä on kulmikas rubiini.

TJK-EXTRA 9-10 / 2019 arvottu 11.3.


TJK-EXTRA 9-10 / 2019 ATC "Kolme kukkahattua" 3/3
Piialta saatu korttipoja. Lehdestä leikattu tyttö jonka huulet maalattu.
Hattu rakenneltu jostakin metallisesta kaulakorusta ja mustasta sifonkikukasta.
Kortti arvottu kaikkien viikoilla 9 ja 10 ATC kortteja tai coinsseja tai vaikkapa skinnyjä
haasteen kommentteihin linkittäneiden kesken 11.3.
Arvonnan voittaja on Ulla Sauvolla. Onnittelut!

11. helmikuuta 2019

EPÄLUOTETTAVIA MIEHIÄ

Tämmöinen kolmikko tällä kertaa.
Miksikö? No olin tehnyt sekalaisen sarjan eri tyylisiä ATC kortteja ja kuvannut ne. Samalla huomasin, että yksi näistä oli jäänyt "piiloon" odottamaan julkituloa. Sain idean tehdä kolmannen kortin joka sopii näille kaveriksi. Se on tuo 1/3.
Tässä on muutenkin viime päivinä ollut ajatuksissa ihmisten kaksijakoisuus. Esim. selvänä ja humalassa.
Jotkut voivat olla päälisin puolin luotettavan oloisia, mutta ovatkin sitten häntäheikkejä jotka pettävät kaikissa käänteissä naisiaan. Sitten on vielä Auervaarat jotka ennen temmelsivät kirjepalstoilla ja nykyisin netissä.
Tästä suurvalikoimasta nyt saatehdä ATC kortteja, COINSeja tai vaikka SKINNYJÄ jos se olsi koko jota on mukava kokeilla vaihteeksi.
Saa toki tehdä kortteja ihan luotettavistakin miehistä tai ihan mistä vaan muusta mikä kiinnostaa.

Toivotan kaikille mukavia kevättalven päiviä!


TJK 7 / 2019 Julkaisupäivä 11.2. päättyy 24.2.

TJK 7 / 2019 ATC "Ei mikään merikapteeni!" sarjasta epäluotettavia miehiä 1/3
Tässä kierrätyspohjaan kiinnitetty pala gelliprinttiä. Siihen kasattu muuta kuvitusta ja
lisätty kirppiskirjasta (ei niin nätti) teksti. Se kuvaa kuitenkin huijattujen naisten harmitusta.
Tämä poikamieskalastaja on kirjoitellut lemmekkäitä kirjeitä kirjeenvaihtoilmoitusten naisille ja valinnut sellaisia "eliittikumppanin" etsijöitä väittäen olevansa merikapteeni.
Totuuden selvittyä naiset ovat vain raivostuneet. Heillä ei ole ollut halukkuutta miksikään Myrskyluodon Maijaksi valehtelijan kanssa. Rehellinen ollessaan olisi saattanut löytyä joku sellainenkin.

TJK 8 / 2019 Julkaisupäivä 11.2. päättyy 24.2.

TJK 8 / 2019 ATC "Vanha pukki?" Joka kuuluu sarjaan epäluotettavia miehiä. 2/3
Kuvan taustana pala kierrätyskorttipohjaan kiinnitettyä gelliprinttiä.
Elukka on leikattu lehtimainoksesta niin, että taustaväriä on vielä jäljellä.
Teksti on kirppiskirjasta.

TJK-EXTRA 7-8 / 2019 arvottu 25.2.


TJK-EXRA ATC "Epäluotettavia miehiä" 3/3
Kortin taustana Gelliprinttipala. Ötökkä on stanssattu Bigh Shotilla.
Tekstit kirppiskirjasta. Reunoissa viimeistely mustalla huopakynällä.
Tämä mies saattaisi olla se jota selän takana arvostellaan ja moititaan ilman syytä. Tai ainakin mainetta on varsinaista aihetta enemmän.
Kortti arvottu kaikkien haasteeseen ATC kortteja tai coinsseja viikkojen 7 ja 8 linkittäneiden kesken maanantaiaamuna 25.2. Voittja on Niina! Onnittelut!
P.S. Joku ehkä haluaisi tehdä SKINNY kortteja. Käy sekin.