8. tammikuuta 2014

Kolme ensimmäistä TJK-korttia



Viimein sain kuvia siirrettyä koneelle. Vika ei ollut kamerassa eikä piuhassa.Aavistelen, että häiriö johtui vuoden vaihtumisesta ja siitä, että en antanut Picasan tehdä päivitystä vaan painoin aina "myöhemmin".

Ensimmäinen kortti on vuoden  TJK 1/2014 "Kirjeenvaihtorakkautta"
Kortin pohja on kierrätyspahvia, jokin korttitarvikepakkaus jossa oli valmiina tuo valkoisen maalailun tuntu ja nuo kaunokirjoitustekstit. Silmä on lehdestä, samoin sulkakynää pitävä käsi, Sen yläpuolella on pieni pala tekstiä (näitä paloja olen saanut korttikaverilta,kiitos) Postileima on Vikeltä saadusta kirjekuoresta, Vikke on itse leimaillut kuoreen tuon. Pyöreät pallukat ovat stanssikokeiluista ja leimattu ukkeli on jäänyt yli jostain aikaisemmasta projektista. Näkyyhän siellä pieni suikale myös paperia jossa  helmiä ja muuta sälää.

Toinen kortti on TJK 2/2014 "Rakkautta ilmassa" Kierrätyspahville on liimattu valkoinen jämäpala korttipaperista. Sen reunat on korostettu Brilliance leimasinvärillä. Vanhasta kirjasta leikatut koukerot olen saanut Vikeltä. Ne pitikin laittaa joutuin korttiin ennen kun menevät kurttuun sen verran herkät ja pehmeät ovat. Kuvakin on saatu.Teksti on leimattu ja piirretty vähän koukeroita lisää geelikynällä.

Kolmas kortti on ensimmäisten kahden viikon extra.  "Sua lemmin"
Kierrätyspaperille kiinnitetty helmikuvatausta ja siihen lisätty puolihelmiä ja kimalleliimaa. Reunaan liimattu pallollista satiininauhaa. Alareunassa on pieni pala ruskeaa kuviopaperia. sen päälle on teipattu Bilteman kaksipuoliteipillä vanhan kirjan sivulle painettu teksti. Kukan olen saanut korttikaverilta, kiitos! Väänsin varren kippuraan Parin kuvan olen saanut myös. Se on tässä kortissa kiinnitetty ensin aaltopahville, eli se on irti muusta kuvatasosta.
Tämä siis arvotaan viikon 1 ja  2 aikana korttinsa julkasseiden kesken. Ehkä maanantaiaamuna heti viikon 3 alkajaisiksi.
Kerran vielä kiitokset kaikille joiden antamia korttitarvikkeita tässäkin postituksessa näkyy!


3 kommenttia:

  1. Hienoa-kivat kortit ja linkitys toimii. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Upeita kortteja!! Mä katoin eka että "ai, sullakin on toi kiekura stanssi" :) Mutta nehän olikin siis täältä...hienosti toimii atc kortissa...pitää itekki laittaa ku sopiva aihe tulee vastaan :)

    VastaaPoista